Hyppää sisältöön

Vuoden isät murtavat perinteisiä käsityksiä isyydestä ja perheestä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2020 14.30
Tiedote 262/2020
Vuoden Isä -palkinnolla palkitut Petri Hartikainen, Vesa Ilola ja Fabrizio Trotti. Trotti copyright theslowphotography

Petri Hartikainen Siilinjärveltä, Vesa Ilola Oulusta ja Fabrizio Trotti Espoosta on tänään palkittu Vuoden Isä -palkinnolla. Palkinnon jakoi pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

”Vuoden Isä -palkinnolla haluamme kiinnittää huomiota isän merkitykseen ja rooliin vanhempana.  Palkittavat isät edustavat turvallista ja vastuullista isyyttä sekä edistävät esimerkillään hyvää arkea ja kunnioittavat lapsen oikeuksia ja etua”, sanoo ministeri Blomqvist tervehdyksessään palkituille.

Palkitut isät ovat esimerkillisellä tavalla edistäneet sukupuolten tasa-arvoa perhe-elämässä, löytäneet keinoja olla lasten tukena erityistilanteessa sekä elämäntyöllään tai vaikuttamistoiminnassa nostaneet esiin isyyteen liittyviä kysymyksiä. 

Palkitsemisemisperusteissa korostuvat myös sukupuolen ja perhekäsityksen monimuotoisuus sekä työ maahan muuttaneiden parissa.

Petri Hartikainen edustaa turvallista ja vastuullista isyyttä. Hän on omalla esimerkillään murtanut perinteisiä ennakkokäsityksiä perheestä ja isyydestä ja toiminnallaan edistänyt miesten itsenäistä sijaisvanhemmuutta. Perhehoitajana työskentelevä Hartikainen on toiminut sijaisisänä ja ainoana vanhempana viidelle lapselle. Tällä hetkellä hän on sijaisisä erityislapselle. Hartikainen vaikuttaa aktiivisesti verkostoissa ja järjestöissä ja tekee yhteistyötä eri toimijoiden kanssa lasten edun hyväksi.

Vesa Ilola on kahden lapsen vanhempi. Hän edustaa vakaata perhe-elämää ja hyvinvoinnin jakamista muille. Ilola on toiminut vapaaehtoisena alueellaan, ja tehnyt myös palkkatyötä erilaisten sosiaalisen innostamisen periaatteita noudattavien hankkeiden parissa. Hän on muun muassa työskennellyt lasten ja nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta erityisesti maahanmuuttajaperheiden parissa. Isänä Ilola on paneutunut omien lastensa hyvinvoinnin ja perheen vuorovaikutuksen tukemiseen. 

Fabrizio Trotti tulee kolmen kulttuurin perheestä, jossa on sekä biologisia lapsia että adoptiolapsia. Fabrizio on toiminut vertaistukena isille ja kehittänyt mentoritoimintaa nuorille, erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja tukenut maahanmuuttajaperheitä. Hän on myös käyttänyt paljon perhevapaita ja näyttänyt arjessa tasa-arvoisen vanhemmuuden esimerkkiä.

Vuoden Isä -palkinto

Vuoden Isä -palkinto jaetaan henkilölle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Palkinnolla halutaan vaikuttaa siihen, että aktiivinen isyys saisi enemmän jalansijaa yleisessä ajattelutavassa. Tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa. 

Ensimmäinen Vuoden isä -palkinto jaettiin vuonna 2006. Palkinnon on saanut yhteensä 37 isää vuoden 2020 palkittavat mukaan luettuna. 

Koronatilanteen vuoksi tänä vuonna ei järjestetty palkinnonjakotilaisuutta. Ministeri Blomqvist onnitteli palkinnonsaajia puhelimitse.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Hanna Onwen-Huma, p. 02951 63233, [email protected]

Haastattelu- ja kuvapyynnöt 

Petri Hartikainen, p. 050 562 4870, [email protected]
Vesa Ilola, p. 050 406 0412, [email protected]
Fabrizio Trotti, p. 040 522 2979, [email protected] (ainoastaan englanniksi)
 

Sivun alkuun