Hyppää sisältöön

Kiitos kaikille kansainvälisen tasa-arvopalkinnon saajaa ehdottaneille

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.1.2019 11.02
Uutinen 2/2019

Seuraavan kansainvälisen tasa-arvopalkinnon saajan ehdottamismahdollisuus päättyi vuodenvaihteessa. Syksyllä 2019 jaettavan palkinnon saajaksi tehtiin runsaat kolmesataa ehdotusta eri puolilta maailmaa. Palkinto myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla.

"Olemme ilahtuneita ehdotusten runsaasta määrästä ja haluamme kiittää kaikkia, jotka jättivät ehdotuksen", sanoo palkintolautakunnan sihteeri Jorma Korhonen valtioneuvoston kansliasta.

Suuren yleisön tekemät ehdotukset palkinnonsaajaksi välitetään palkintolautakunnalle, joka arvioi ehdotukset ja tekee niiden pohjalta oman ehdotuksensa valtioneuvostolle. Lopullisen päätöksen palkinnonsaajasta tekee valtioneuvosto.

"Palkintolautakunta odottaa innolla pääsevänsä tutustumaan sukupuolten tasa-arvon edistäjiin, joita ihmiset eri puolilla maailmaa ovat nostaneet esiin", Korhonen jatkaa.

Vuoden 2019 palkintolautakuntaan kuuluvat sen puheenjohtaja kansanedustaja Pekka Haavisto, Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Eva Biaudet, Women Deliver -järjestön johtaja Katja Iversen, europarlamentaarikko, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki sekä eteläafrikkalaisen kansalaisjärjestö Sonke Gender Justicen perustajiin lukeutuva Dean Peacock.

Palkintoon kuuluu 300 000 euron suuruinen palkintosumma, joka ohjataan palkinnonsaajan valitsemalle, sukupuolten tasa-arvoa edistävälle kohteelle. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Palkinnonsaajan ehdottamismahdollisuus avautui palkinnon verkkosivuilla 25. lokakuuta ja oli auki joulukuun loppuun asti.

Lisätietoa palkinnosta

Sivun alkuun