Me uskomme, että tasa-arvo voidaan saavuttaa kaikkialla maailmassa

Miksi palkinto on perustettu ja miksi juuri Suomessa?

Sukupuolten tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisille. Sen merkitys on ollut oleellinen satavuotiaan Suomen ja koko yhteiskuntamme rakentamisessa. Koska vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi, valtioneuvosto päätti, että se on erinomainen ajankohta kansainvälisen tasa-arvopalkinnon perustamiselle.

Palkinto myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. Palkinnonsaaja ei saa palkintosummaa omaan käyttöönsä, vaan hän nimeää avustuskohteen, jolle palkintosumma ohjataan. Vuonna 2017 palkintosumma on suuruudeltaan 150 000 euroa ja se rahoitetaan kehitysyhteistyömäärärahoista.

Me suomalaiset olemme ylpeitä saavutuksistamme sukupuolten tasa-arvoon liittyen. Suomi on jo yli sadan vuoden ajan ollut tasa-arvoasioiden tienraivaaja ja uskomme, että kansainvälisen tasa-arvopalkinnon myötävaikutuksella voidaan edistää sukupuolten tasa-arvoa maailmanlaajuisesti.

Monet järjestöt ja yksittäiset henkilöt tekevät tärkeää työtä tasa-arvon eteen kansainvälisesti. Me toivomme, että palkinto osaltaan auttaa tässä työssä. Haluamme myös edistää tasa-arvokeskustelua globaalissa kontekstissa.

Käytännön toteutus

Valtioneuvosto perusti kansainvälisen tasa-arvopalkinnon Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Valtioneuvosto myöntää palkinnon, jonka saajaa ehdottaa riippumaton palkintolautakunta. Palkinto jaetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Palkittava ei saa palkintosummaa omaan käyttöönsä, vaan hän osoittaa rahat avustuskohteeseen, joka täyttää kehitysyhteistyörahoitukselle asetetut edellytykset. Näin haluamme varmistaa, että palkinto edistää naisten ja tyttöjen asemaa.

Vuonna 2017 palkintolautakuntaan kuuluvat sen puheenjohtaja, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sekä kirjailija ja tutkija Rosa Meriläinen.

Palkinto tullaan jakamaan joka toinen vuosi.

Palkinto on osa Agenda 2030:n toteuttamista

Kansainvälinen tasa-arvopalkinto on konkreettinen keino, jolla Suomi toteuttaa Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030:n tavoitteita. Agenda 2030 muodostuu 17 päätavoitteesta, joista yksi on saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.

YK:n jäsenmaat sopivat kestävän kehityksen universaaleista tavoitteista ja toimintaohjelmasta syyskuussa 2015 ja ohjelma on voimassa vuoteen 2030 saakka. Kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 2030:n tavoitteena on kääntää globaali kehitys uralle, jossa ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet, talouden vauraus sekä yhteiskuntien vakaus turvataan. ympäristön kannalta kestävällä tavalla ja poistetaan äärimmäinen köyhyys maailmasta.

Lue lisää

Fact sheet about the International Gender Equality Prize (PDF)

International Gender Equality Prize brochure (PDF)